Kaikki on loppu...
Mä oon loppu...

Viikonpäästä olisi tullut vuosi täyteen... Mutta se kaikki on enää vain pelkkää unelmaa.. Se kaikki kaunis katosi ja mitä tuli tilalle? Paljon surua ja vihaa.. Vihaa itseäni kohtaan ja surua tästä kaikesta pahasta olosta..
Mä en pysty syömään.. Kolme päivää syömättä, koska kaikki tulee ulos ja vain tämän pahan olon takia.. Nukkunut oon max. 6h kahtena yönä yhteensä.. Uni ei tuu... Musta ei oo töihinkään, mutta viikonlopuksi mun täytyy kasata itseni ja mennä sinne töihin, koska muuten kaikki uis paskassa ja kusessa.. 
Mä oon rikki, mä oon niin rikki, kun ihminen voi koskaan olla...

Olo on ehkä vähän helpottunut.. Joudutaan olemaan melkein 2kk vielä saman katon alla.. Mä luulin, etten kestä sitä, mutta mä kestän sen. Mä haluan olla täällä, mä haluan nähdä tuon ihmisen, vaikka se muhun sattuukin..
Haluaisin jutella sen kanssa, ihan vaan vaikka jauhaa sitä paskaa... Mutta me viestitellään viereisistä huoneista..
Miksi me ei voida/osata puhua..?? 

Heti, kun mä pääsen ryhdistäytymään ja omilleni, otan itseäni niskasta kiinni ja käyn tuon koulun ja saan sen ammatin ! Mä oon päättäny sen. Mä teen mitä vaan, että saan siitä sen ammatin, koska tykkään siitä työstä.
Kun mulla on paperit kädessä, mä lähden pois täältä.. 

Se ei tarkota sitä, että pakenen.. Vaan mä kaipaan jotain uutta.. Mä en halua olla enää täällä. Täällä on ihmisiä, joista välitän ja paljon.. Mutta myös paljon sellaisia, kenen naamaa en haluaisi koskaan nähdä.. 
Työ, mitä mä teen on nykyään paskaa.. Kukaan ei arvosta, kukaan ei kiitä.
Miksi mä haluaisin tehdä sellaista..

Rakastan sitä ihmistä niin paljon.. Mä haluaisin vain yrittää.. Haluaisin edes halata, vaikka se sattuiski.. 
Koskaan ja mikään ero, ei oo sattunut muhun näin paljon.. Mä oikeasti ja vilpittömästi rakastin ja välitin..
Rakastan ja välitän ikuisesti...

Kiitos ja Anteeksi...